Laajavuoren uudet hyppyrimäet

Tällä sivulla seurataan uusien juniorihyppyrimäkien rakennusprojektia

Hanketta tukemassa

Talkootyönä raivattu rinne odottaa kaivinkonetta

Kilparinteen uusi elämä

Laajavuoren pitkään hiljaiselämää viettänyt Kilparinne herää jälleen Ruususen unestaan kun Jyväskylän Hiihtoseuran mäkijaosto rakentaa rinteeseen kaksi uutta hyppyrimäkeä. Hyppyrimäet toteutetaan luonnonmäkinä ilman mainittavia rakennelmia ja näin ne sulautuvat maisemaan. Alkusyksyn aikana Jyväskylän Hiihtoseuran mäkijaoston aktiivien talkootyönä tehdyn vesakonraivauksen myötä rinne on pitkästä aikaa jälleen rinteen näköinen.

Suunnittelukuva mäistä
Uudet mäet ovat kokoluokkaa K–30 ja K–50. Mäistä pienempi tulee korvaamaan vanhan huonokuntoisen K–35 juniorimäen, ja uusi K–50 mäki tarjoaa nykyistä pienemmän portaan kasvavalle harrastajajoukolle kohden suurempia mäkiä. Näin uudet mäet palvelevat paitsi seuran mäkijunioreiden kehitystä, myös turvaavat harjoitteluolosuhteet yhä kasvavalle ja aktiiviselle veteraanimäkihyppääjäjoukolle. Mäet vastaavat profiileiltaan viimeisimpiä FIS-suosituksia ja tulevat olemaan Suomen ehdotonta kärkikaartia kokoluokissaan.
Suunnittelutyön vaatima insinööri- ja maanmittausosaaminen löytyivät seuran omasta lähipiiristä. Jyväskylän Hiihtoseuran veteraanihyppääjä Samu Sundberg toteutti kaikki projektin tarvitsemat maastoprofiiliin istutetut puhtaaksi piirretyt rakennekuvat, ja veteraanihyppääjä Jari Korhonen puolestaan teki tarvittavat maastomittaukset tarkalla GPS-pohjaisella mittauskalustolla. Talkooväen myötävaikutuksella tarvittavat korkomerkit asennettiin maastoon syksyn ensimmäisten lumisateiden saattelemana 1.11.2008.
Jari Korhonen ja mäkimestari Anssi Nieminen mittaavat mäkien koordinaatteja
Mäkien paikka ennen kaivuutöiden alkua
Mäkien vaatimat maansiirtotyöt alkoivat 17.11.2008 ja projekti etenee siten, että tarvittavat maansiirtotyöt toteutetaan seuraavien parin viikon kuluessa. Oheisen kuvan maisema tulee muuttumaan nopeassa tahdissa kaivuu- ja täyttötöiden alettua, ja mäkien profiilien hahmottuessa rinteeseen. Omalta osaltaan rinteen olemusta tulee muuttamaan myös naapuriseuran Jyväskylän Freestyle Seuran kumpareikkohanke joka etenee omalla tahollaan suunnitelmien mukaisesti.
Kaivu- ja louhintatyöt etenevät vauhdilla. 25.11.2008 uusien mäkien alastulorinteet ovat saamassa muotoaan. Vasemmalla K–50 alastulorinne, oikealla K–30. Maansiirtotöiden haastavuutta lisää jyrkkä rinne, jossa kaivinkoneenkuljettajan taidot todella punnitaan. Rauno Kuusela Maanrakennus Kuusela Oy:stä on taituroinut rotkon reunalla tasapainoillen koneineen alastulorinteiden profiilit jo varsin pitkälti valmiiksi. Seuraavana toimenpiteenä on K–50 mäen ylämäen muotoilu.
Rinne muuttaa muotoaan
K–30 mäen alastulon muotoilu käynnissä

Mäkiprojekti on saanut myönteistä paikallista julkisuutta. YLE Keski-Suomen alueelliset TV-uutiset käsitteli hanketta ja sen edistymistä iltauutisissa 25.11.2008. Myös Radio Keski-Suomi teki raportin projektista radioaalloille 26.11.2008. Mäkihypyn tulevaisuus selvästikin kiinnostaa suurta yleisöä Jyvässeudulla, mistä kielii myös median kiinnostus hanketta kohtaan.

Katso uutislähetys tästä linkistä (aika 7:23)

Kuuntele haastattelu tästä linkistä

Viikon 48 työn tuloksina molemmat mäet ovat saaneet jokseenkin lopullisen profiilinsa. Vauhtimäet sekä alastulot on nyt muotoiltu suunnitelmien mukaisiin mittoihinsa. Kaivinkone on Rauno Kuuselan osaavissa käsissä myllännyt rinteen uuteen uskoon mäkimestari Anssi Niemisen valvovan silmän alla. Kilparinteestä on kuoriutumassa huikean muodonmuutoksen tuloksena Laajavuoren mäkikeskuksen uusi toiminnan keskipiste ja Kilparinteen uusi elämä on aluillaan. Seuraavana projektissa on vuorossa vauhtimäkien vaatimien puurakenteiden asennustöitä. Talven otettua aikalisän olosuhteet rakentamiselle ovatkin jälleen suotuisat.
Lisää vain lumi - voilá - tai ainakin melkein...
Mäkien alastulojen viimesilaukset käynnissä
Itsenäisyyspäivän vastaanotto hyppyrimäkityömaalla veti tänä vuonna hieman vähemmän väkeä kuin Linnan juhlat Helsingissä. Näkyvää jälkeä syntyi kuitenkin todennäköisesti enemmän kuin tasavallan presidentin vastaanotolla. Myös tunnelma oli vähintään yhtä juhlava, ja ilma tapahtumapaikalla varmasti raikkaampaa. Talkooväen aherruksen tuloksena sekä K–50 että K–30 mäkien alastulot saivat viimeistellyt muotonsa. Lapiotöitä vaadittiin vielä kaivinkoneen tekemän perusmuotoilun silottelussa, jotta lumien tultua päästään vähemmällä kunnostustyöllä hyppäämään. Kunhan lunta lopulta saadaan riittävästi ja mäki kunnostettua hyppykuntoon, K–50 mäen virallisen avajaishypyn on alustavasti lupautunut juhlallisin menoin suorittamaan muuan takavuosien jyväskyläläismäkikotka. Mutta kuka heistä?
Tältä uusi mäki näyttää hyppääjän perspektiivistä hetkeä ennen liukuun lähtöä. Toivottavasti toki hieman lumisemmalta ennen varsinaista H-hetkeä... K–50 mäen vauhtimäkeen on mäkimestari Anssi Niemisen uurastuksen tuloksena asennettu jo miltei koko 45 metrin matkalle ladunteon vaatimat ohjurit. Ohjureiden mittaaminen ja asennus ovat tarkkuutta vaativaa puuhaa jossa oikominen ei käy laatuun. Ohjureiden on oltava "just' eikä melkein", jotta ladusta tulee suora, eikä ylämäen laskussa vaadita yletöntä akrobatiaa. Asennustyön haastavuutta lisää osaltaan nopeasti jäätyvä maa ja päivänvalon vähyys. K–50 mäen osalta projekti alkaa kuitenkin  lähennellä jo välitavoitemaaliaan, sillä kaikki tässä vaiheessa tehtäväksi suunnitellut maansiirtotyöt on nyt tehty, ja tarvittavien pintarakenteiden asennukset ovat hyvässä vauhdissa. Pintarakenteiden lisäksi merkittävämpiä toimenpiteitä vaaditaan vielä valaistuksen päivittämisessä.
Hyppääjän näkymä K–50 mäen puomilta mäkimonttuun
Vielä hieman lisää lunta kun saataisiin...
Viikon 51 toimenpiteiden myötä K-50 mäki alkaa olla vain lunta vaille valmis. Lähtölavat ja puomit on nyt asennettu, ylämäen tuleva latupohja pääosin pakattu lumella latuja odottamaan, ja ensimmäinen tampattu jälki alamäkeenkin on jo kokeeksi tehty. Mäkimestari Anssi Nieminen on uurastanut K-50 mäen käytännössä yhden miehen iskuryhmänä rakenteiden osalta nyt valmiiksi asti. Myös Kilparinteen valaistus on osin päivitetty sille tasolle jota mäkijuniorit ja freestylejuniorit rinteessä toimintaansa varten kaipaavat. Vaikuttaa tosin siltä että jonkin verran lisää valoa vielä tarvitaan, eli päivitykset siltä osin tulevat vielä jatkumaan. Myös K-30 mäen rakennus on  pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Samaan tapaan kuin isoveljensä kohdalla, myös K-30 mäessä rakentaminen alkaa ylämäen ohjureiden asennuksella. Asennustyölle asettaa oman haasteensa routaantunut maa. Mäkijaoston voimainponnistus noteerattiin myös maakunnan ykköslehdessä etusivulla ja Keskisuomalainen uutisoi 20.12.2008 hankkeesta urheilusivuillaan. Lue urheilusivujen juttu tästä linkistä
Siinä ne nyt ovat! Mäet valmiina tositoimiin

Antero Mertarannan kuolemattomin sanoin: "SE ON SIINÄ!". Hyppyrimäkiprojekti on saavuttanut vuoden vaihduttua viimein maalinsa, ja takooväen sekä erityisesti mäkimestari Anssi Niemisen uurastus on saanut kruununsa. Sekä K–30 että K–50 ovat nyt hyppykunnossa, vaikka alkutalven sääolosuhteet ovat olleet jälleen vähintäänkin haastavat. Tykkilumen turvin alastulot saatiin kuntoon tammikuun toisella viikolla, mutta suojasää söi päivässä molempien mäkien ladut, ja oli palattava jälleen lähtöruutuun. Nyt molemmat mäet on jo koeponnistettu, ja ensimmäiset hypyt mäistä hypättiin tiistaina 20.1.2009. Sen jälkeen molemmissa mäissä on harjoiteltu ahkerasti. Uusilla mäillä oli todella tilausta! Molemmat mäet on pienten hienosäätöjen jälkeen todettu toimiviksi ja ne tulevat palvelemaan juniorihyppääjiä (veteraaneja unohtamatta) pitkään. Uusien mäkien valmistuttua juniorihyppääjien harjoitusolosuhteet kohenivat huiman harppauksen: hyppymäärät harjoitusta kohden vähintään kaksin-, jopa kolminkertaistuvat.

Mäkimonttu ja kääntöpaikka iltavalaistuksessa

Uusien mäkien profiilit vaikuttavat onnistuneilta ja maansiirtotöillä muotoillut alastulot on viimeistelty tykkilumella, ja lopulta taivaalta saadulla luonnonlumella lopulliseen muotoonsa. Keväällä tehdään vielä hieman konevoimalla viimeistelyä alastulojen profiloinnissa ensi talven kunnostustyön helpottamiseksi. Näin mäkien hyppykuntoon saattamiseen tarvitaan vähemmän lunta. Näkymä mäkimonttuun K–30 mäen hyppyrin keulan tuntumasta antaa hieman vihjeitä siitä miksi hyppymäärät harjoitusta kohden nousevat uusien mäkien myötä huimasti: kääntöpaikalta pääsee suoraan hissin ala-asemalle, hissillä ylös, ja suksia irrottamatta suoraan K–30 mäen "torniin". K–50 mäkeen päästäkseen hyppääjien täytyy lisäksi kivuta vielä muutama porras päästäkseen lähtölavoille. Uusien mäkien vihkiäiskisoina toimivat Nuorisocupin yhdistetyn ja erikoismäen kilpailut 7-8.2.2009. "Virallisen" ensihypyn suorittajana toimi ei enempää eikä vähempää kuin Jyväskylän Hiihtoseuran menestynein yhdistetyn urheilija Samppa Lajunen joka "tuurasi" ensihypyn suorittajaksi lupautunutta mäkilegenda Matti Nykästä tämän loukattua itsensä Suomen Pelkokerroin -ohjelman kuvauksissa. Katso Sampan hyppy tästä linkistä. Myös MTV3:n urheilutoimitus noteerasi Sampan suorituksen. Lue juttu tästä linkistä.

Tahdotko sinä tai edustamasi yhteisö olla tukemassa Jyväskylän Hiihtoseuran mäkijaoston ponnistuksia jyväskyläläisen mäkiurheilun tulevaisuuden turvaamisessa? Mäkijaosto toivottaa asiasta kiinnostuneet yhteistyökumppanit tervetulleiksi osallistumaan hankkeen toteutukseen jo mukana olevien Jyväskylän kaupungin, Laajavuori Oy:n, Samcom Oy:n, Keski-Suomen Osuuspankin, Matti Nykäsen rahaston, Pohjolan, OP Kiinteistökeskuksen, Elomatic Oy:n, Maanrakennus Kuusela Oy:n ja Jyväs-Marinen lisäksi.

Sponsoreille luvassa paitsi syvää kiitollisuutta ja arvonantoa Jyväskylän Hiihtoseuran seuraväen taholta, myös näkyvyyttä monilla erikseen sovittavilla tavoilla mäkijaoston tulevissa kilpailutapahtumissa. Ennen kaikkea sponsorin kannalta palkitsevaa lienee tietoisuus osallisuudesta arvokkaaseen työhön suomalaismenestyksen turvaamisessa myös jatkossa tässä perinteisessä ja suurelle yleisölle rakkaassa suomalaislajissa.

Kiinnostuitko hankkeesta? Lisätietoja Jyväskylän Hiihtoseuran mäkijaosto, Pasi Sajasalo 050-583 0707